PS Uusimaa nimesi lisää aluevaaliehdokkaita

LEHDISTÖTIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi
18.10.2024

PERUSSUOMALAISTEN UUDENMAAN PIIRI NIMESI LISÄÄ ALUEVAALIEHDOKASTA
Perussuomalaisten Uudenmaan piirihallitus on nimennyt 13.10.2024 pitämässään kokouksessa lisää ehdokkaita 13.4.2025 pidettäviin aluevaaleihin. Yhteensä 60 ehdokasta nimettiin lisää kaikille Uudenmaan neljälle hyvinvointialueelle ja ehdokkaita on nyt yhteensä 110. Mukana on sekä tällä hetkellä aluevaltuutettuina että varavaltuutettuina toimivia henkilöitä kuin myös aiemmissa aluevaaleissa mukana olleita henkilöitä ja uusia nimiä. Listalle on saatu mukaan myös nuoria sekä naisia.

”Vahvat Perussuomalaiset naiset ministereinä ja uudet nuoret kansanedustajat ovat varmastikin innostaneet nuoria ja naisia ottamaan yhteyttä ja lähtemään Perussuomalaisten ehdokkaiksi. Lisäksi halu vaikuttaa oman kunnan ja hyvinvointialueen sote-palveluverkkoon ja palveluiden saatavuuteen on saanut ihmisiä liikkeelle. Perussuomalaisten ihmistä lähellä oleva hyvinvointialuepolitiikka ja peruspalveluista huolehtiminen koetaan tärkeäksi”, toteaa Perussuomalaisten Uudenmaan piiri ry:n puheenjohtaja Jari Immonen.

Alle on listattu 13.10.2024 valitut Perussuomalaiset ehdokkaat hyvinvointialueittain, mutta listasta puuttuu muutaman ehdokkaan nimet, jotka eivät halua nimeään julki vielä tässä vaiheessa.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue:
(5 uutta ehdokasta eli nyt yhteensä 18 ehdokasta)
Huttunen Jari, Sipoo
Kuuppo Sari, Sipoo
Pelander Matti, Lapinjärvi
Pirhonen Sofia, Porvoo
Reincke Kristina, Sipoo

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue:
(7 uutta ehdokasta eli nyt yhteensä 18 ehdokasta)
Halla-aho Tiina, Hyvinkää, varavaltuutettu
Hermunen Janne, Tuusula
Lahtinen Sami, Tuusula
Luukkanen Arto, Järvenpää, aluevaltuutettu
Rintala Toni, Hyvinkää
Uusitalo Kai, Hyvinkää
Lisäksi 1 henkilö, jonka nimi julkistetaan myöhemmin

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue:
(16 uutta ehdokasta eli nyt yhteensä 26 ehdokasta)
Ajosmäki Lauri, Espoo
Granström Anneli, Kirkkonummi
Grönroos Simo, Espoo, aluevaltuutettu
Halla-aho Ilkka, Lohja
Kalliomaa Antti, Espoo
Lahtinen Teemu, Espoo, varavaltuutettu
Ohvo Niko, Espoo
Pitkänen Iina, Espoo
Raatikainen Joni, Espoo
Salminen Ville, Kirkkonummi
Skog Valtteri, Lohja
Suominen Hannu, Espoo
Suvanto Vesa, Espoo
Säilä Janne, Lohja
Wacklin Sami, Espoo
Wikstedt Mikko, Espoo

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue:
(32 uutta ehdokasta eli nyt yhteensä 48 ehdokasta)
Ahlberg Kata, Vantaa
Aho Petri, Vantaa
Aidanjuuri Tanja, Vantaa, aluevaltuutettu
Dans Ville, Vantaa
Happonen Aapo, Vantaa
Heikkinen Minna, Vantaa, varavaltuutettu
Helander Hannu, Kerava
Isberg Jeppe, Vantaa
Jussila Ari, Vantaa
Järä Juha, Vantaa
Kujala Arttu, Vantaa
Lammenranta Eeva, Vantaa
Lammenranta Peter, Vantaa
Lipasti Yrjö, Vantaa
Liukkonen Pasi, Vantaa
Mattila Kari, Vantaa
Munne Martti, Kerava
Naumanen Markku, Vantaa
Nymark Jari, Kerava
Pietilä Aive, Vantaa
Päivinen Arto, Vantaa
Rannikko Juhani, Vantaa
Saarinen Tanja, Vantaa
Saimén Tuukka, Vantaa, aluevaltuutettu
Salo Mikko, Vantaa
Sarkavaara Miika, Vantaa
Savolainen Hannu, Vantaa
Vainio Maarit, Kerava
Valtonen Timo, Vantaa
Virtanen Jesse, Vantaa
Viteli Calle, Vantaa
Lisäksi 1 henkilö, jonka nimi julkistetaan myöhemmin

Kaikki valitut ehdokkaat näet tältä sivulta: uusimaa.perussuomalaiset.fi/aluevaaliehdokkaat-2025

Kirjoitettu 18.10.2024

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa